Kotiseutuarkisto

Eino Juntunen

Nimi: JUNTUNEN EINO,
TUTKIMUS;ROMPPANEN ARI

Aikarajaus. 1897 – 1960

Maantieteellinen toiminta-alue: Juuka; Polvela

Historia:
Ari Romppanen teki tutkimuksen säveltäjä Eino Juntusesta. Tutkimuksen tarkoituksena oli näyttää, että meilläkin on oma maakuntasäveltäjä ja herättää mielenkiintoa säveltäjäämme kohtaan.
Eino Juntunen syntyi 21.5.1897 Polvelassa Juntulan sukutilalla.
Musiikki oli aina ollut hyvin tärkeä osa hänen elämässään. Juntunen valmistui kansakoulun opettajaksi v. 1921 Sortavalassa ja tuli sitten opettajaksi Polvelaan. Niihin aikoihin hän osti uuden pianon, mikä oli siihen aikaan harvinaista. Hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa 1920-luvun puolivälissä ja 50-luvulla. Säveltäjä kuoli 7.2.1960. Eino Juntusen tuotantoon kuuluu kaikkiaan 47 opusta, joista tunnetui lienee Juuan laulu.

Luovutustiedot: Ari Romppanen 5.6.1995

Käyttörajoitus: Ei Käyttörajoitusta

ARKISTOMERKKI: 1568

HYLLY: II /  I

MÄÄRÄ: 1

SISÄLLYS:
U.MUUT ASIAKIRJAT:
Ua. Tutkimus: Eino Juntunen 1897 – 1960,  15 sivua (2 kpl)
Ub. Levyke: Mac Write 2,  1 kpl

HUOMAUTUKSIA: Aineisto on kopioitu