Pohjois-Karjalasta on löydetty ensimmäisiä merkkejä maanviljelystä jo ajanlaskun alun ajalta. Lopullinen siirtyminen metsästyksestä, kalastuksesta ja keräilystä maanviljelyyn tapahtui näillä seuduilla kuitenkin vasta 1200–1500-luvuilla. Juuassa maanviljely käynnistyi hitaasti, sillä esimerkiksi vuoden 1637 veroluettelossa on mainittu pitäjässä olleen vain 20 kaskiviljelijää. Vuonna 1690 kaskea poltettiin jo noin sadalla tilalla. Isojaon jälkeen vuonna 1855 Juuassa oli kirjoilla kaikkiaan 323 maataloa.
Suomessa ryhdyttiin 1800-luvun lopulla tehostamaan maataloutta, mihin osasyynä olivat vuosina 1866–1868 koetut katovuodet eli Suuret nälkävuodet. Leipäviljan viljelystä alettiin siirtyä rehunviljelyyn ja karjatalouteen, ja maidosta ja voista tuli maaseudun tärkeitä tulonlähteitä. Myös Juuassa kylvöheinän viljely rehuksi aloitettiin 1880-luvulla, mutta enin osa karjan ravinnosta saatiin vielä pitkään luonnonniityiltä, joita pitäjässä oli paljon. Kylvöheinän lisäksi Juuassa viljeltiin ruista, ohraa, kauraa sekä juuri- ja kuitukasveja. Perinteistä kaskenpolttoakin harjoitettiin Juuassa vielä verrattain myöhään. Kaskiviljelystä luovuttiin pitäjässä vaiheittain 1910-lukuun mennessä.
Työkalut kehittyivät viljelytapojen uudistumisen mukana. Aluksi rautaiset kääntöaurat ja äkeet korvasivat vanhat puiset välineet. Kunta tilasi Juukaan ensimmäiset kääntöaurat vuonna 1884. Vuonna 1910 Juuan vauraimmissa taloissa oli jo kylvö-, puima- ja niittokoneita, ja vähitellen ne yleistyivät muillakin tiloilla. Ensimmäiset traktorit ja lypsykoneet tulivat 1940-luvulla, ja 1900-luvun ensimmäisinä kymmeninä otettiin käyttöön väkilannoitteet luontaisten maanparannusaineiden, kuten tuhkan ja lannan, rinnalle.
Pohjois-Karjalan oman maanviljelysseuran perustaminen vuonna 1887 auttoi maatalouden kehittämisessä alueen omista lähtökohdista käsin. Seuran Juuan piirikunnan ensimmäisenä esimiehenä toimi lukkari S. W. Stenius. Maanviljelysseuran myötä alettiin perustaa paikallisyhdistyksiä, joiden tavoitteena oli maataloudellisen ammattitaidon parantaminen. Juuan maalaisseura (myöhemmin maamiesseura) perustettiin vuonna 1902, ja sen johdossa oli kirkonkylän vaikutusvaltaisia miehiä, kuten rovasti J. F. Hellman ja kauppias K. J. Tuhkanen. Myöhemmin myös muut Juuan kylät perustivat omia maamiesseurojaan. Maaseudun naisten osalta keskeinen järjestö oli Martat, ja Juuan marttayhdistys perustettiin vuonna 1908.
Järvenlaskut ovat esimerkki pitäjän yhteisponnistuksista uusien viljelysmaiden hankkimiseksi. Niitä tehtiin Juuan seudulla jo 1700-luvulla, ja esimerkiksi Kuhnustanjärveä on laskettu vielä 1950-luvullakin. Järvenlaskussa järvenpintaa madallettiin tarkoituksella esimerkiksi ojia kaivamalla, ja tavoitteena oli näin saada esiin uutta, hedelmällistä maata heinänkasvatukseen. Kuuluisa esimerkki pieleen menneestä järvenlaskusta on vuodelta 1806, jolloin Sorveusjärven hallitsematon purkautuminen aiheutti Juuan kirkonkylässä tulvan.
Juuan peltoala kasvoi 1800-luvun lopulta 1900-luvulle tultaessa paljon, mutta maanviljely ei pysynyt nopean väestönkasvun perässä, millä oli vaikutuksensa myös kunnan köyhäinhoidon tilaan. Peltoja raivattiin erityisen nopeaan tahtiin 1930-luvulla, mutta siitä huolimatta Juuan peltoalat pysyivät Pohjois-Karjalan muihin kuntiin verrattuna pieninä.
Uudistusten aika katkesi hetkeksi 1930-luvulla, kun suuri maailmanpula aiheutti ahdinkoa myös Juuassa. Syynä oli maataloustuotteiden ja puun hintojen jyrkkä lasku sekä puutavarakaupan tyrehtyminen. Juuassa moni maatila ajautui velkoihin ja joutui pakkohuutokaupattavaksi. Velkaantuneiden viljelijöiden avuksi nimitettiin Maalaiskuntien Liiton esityksestä asioitsija Otto Vaakanainen. Pula-ajan jälkeen alkoi uusi nousukausi. Juuassa maatalouden suurtapahtuma oli kirkonkylällä vuonna 1935 järjestetty maatalousnäyttely, jonka kahdellatoista osastolla esiteltiin muun muassa kotieläimiä, koneita, kotiteollisuutta ja metsienhoitoa, minkä lisäksi järjestettiin kyntö- ja lypsykilpailuja sekä muita työnäytöksiä.
Sotien jälkeen, erityisesti 1950-luvulla Pohjois-Karjalassa elettiin voimakasta maalaiskylien kukoistusaikaa. Maamiesseuroilla oli tärkeä asema paitsi maatalouselinkeinon kehittämisessä, myös kylien vireyden ja yhteishengen ylläpitämisessä. Maamiesseurat olivat ennen kaikkea talollisten yhdistyksiä, ja pienviljelijät perustivat omia järjestöjään, joiden toiminta kuitenkin oli hyvin samantyyppistä. Maanviljely ja perinteinen elämäntapa alkoivat kuitenkin hiipua 1970-luvulle tultaessa, ja samalla myös maatalouteen keskittyvien seurojen toiminta kuihtui nopeasti. Niiden tilalle kuitenkin tulivat kylätoimikunnat ja -yhdistykset, joiden toiminta jatkuu Juuan kylissä vielä tänäkin päivänä.
Lähde: Juvonen, Jaana 2017: Juuka 1867–2017: kunnan historia.
