Museot avautuvat – Ettu ja Veera oppaina

Juuka-seuran museot, Puu-Juuan kupeessa sijaitseva Myllymuseo ja Vuorentiellä sijaitseva Pitäjämuseo, avautuvat ensi viikon tiistaina 2.7. Museo-oppaana Myllymuseolla toimii tuore Juuan lukion ylioppilas Veera Rissanen, 18 ja Pitäjämuseolla Juuan lukion syksyllä aloittava Ettu Pehkonen, 15.

Aikaisemmista tiedoista poiketen Pitäjämuseolle Ellinpäivien yhteyteen kaavailtu saippuankeittopäivä siirtyy myöhemmin pidettäväksi. Sen sijasta Pitäjämuseolla vietetään ensi viikon torstaina 4.7. kesän teemanäyttelyn avajaisia. Esillä on Juuan historiaan ja nykypäiväänkin hyvin sopivasti hevoseen liittyvää esineistöä. Esillä on entis- ja nykyajan ajopelejä, valjaita ja muita varusteita sekä aisakelloja. Avajaispäivänä museolla on eläväkin hevonen, mutta myös keppihevosia.

Myllymuseolla on puolestaan ensi viikon lauantaina 6.7. perinteinen jauhatusnäytös. Myynnissä on muun muassa luomujauhoja sekä kahvia ja kahvileipää.

Molemmat museot ovat auki tiistaista lauantaihin elokuun 10. päivään saakka.

Pasi Karjalainen